Kissa joka muutti Espanjaan


Tämä on tositarina - no, ainakin melkein tosi - Kaiser Otto, ylimielinen kaupunki kissa Lontoosta, joutuu kohtaamaan joukon kulku kissoja muuttaessaan Espanjaan.

Tarina on puhuttelevan yksinkertainen: se alkaa, kun hänen puutarhaansa hyökätään ja päättyy siihen kun kaikista tulee ystäviä keskenään.


Kirja on rakkaudella kerrottu, sanoin ja kuvin, jossa sankari itse viihdyttää lukijoita. Pienellä avustuksella Kaiserin "äiti", ensimmäistä kertaa kirjailija ja väsymätön kissojen rakastaja, Annika Jonsson, on tuonut Kaiserin maailman taitavasti esille.


Se on täydellinen kirja kissojen hengenheimolaisille - ja todellakin niille, jotka eivät vielä tunnusta ollakseen niitä, mutta salaa ovat!


 Tietoja kirjoittajasta

Annika JonssonRuotsalaissyntyinen Annika Jonsson on taiteellinen johtaja ja sisustusarkkitehti. Asuttuaan kolmentoista vuoden ajan Lontoossa, hän ja hänen miehensä muutti Espanjaan ja ostivat talon, yhdessä seitsemän kissansa kanssa Mijas-Pueblosta jossa myös Santana kirjat sijaitsevat. Hänen mieltymyksensä kissoihin ei ole ainoastaan johtanut hänen ensimmäisen kirjan kirjoittamiseen, vaan myös toimimaan intohimoisena eläinten suojelijana. 

 56 sivua
Hinta 9,90 euroa


Kirjan voi ostaa osoitteesta www.santanabooks.com/cat-that-moved-to-spain.htm

Popular Posts